Uudellamaalla toimivasta Tibio Oy:stä tulee 1.5.2022 toteutettavan liiketoimintakaupan myötä osa Elmoa.
Elmo vahvemmin pääkaupunkiseudun markkinaan
Elmo on viime vuosien ajan erikoistunut yritysten ICT-palveluiden rakentamiseen ja kehittämiseen ja nousee kaupan myötä yhdeksi vahvimmista IT-ulkoistuskumppaneista Uudenmaan alueella.
– Tibio tuntui yrityskulttuurillaan sekä asiakaslähtöisellä toiminnallaan yhteensopivalta kumppanilta, jolla löytyy erittäin kovaa osaamista toimialalta ja vahva asiakaskunta pääkaupunkiseudulla, Elmon toimitusjohtaja Janne Aaltonen kuvailee.
– Tibion toiminta on kasvanut ja kehittynyt viime vuosina nopeasti ja oli aika katsoa tukea tähän kehitykseen, jotta asiakkaiden ja henkilökunnan tyytyväisyys voidaan taata myös jatkossa. Elmon arvot ja myös kyky toimia arvojensa mukaisesti sopii Tibion toimintatapaan ja yhdessä saamme asiakkaillemme tuotua uusia ratkaisuja, toimitusjohtaja Harri Savolainen perustelee.
Asiakaslähtöinen ajattelu ja yrityskulttuurien yhteneväisyys olivat tärkeä sidos Elmon ja Tibion välillä.
Alalle poikkeuksellinen toimintamalli
Elmon tarkoitus on tuoda ihmisläheisyys ja asiakaskeskeisyys tekemisen ytimeen ja tuottaa ratkaisuja, jotka ponnistavat aina aidoista asiakastarpeista. Tätä yhtiö kutsuu ”The Elmo Wayksi”.
– Satsaamme paljon aikaa ongelmien ymmärtämiseen ja kuunteluun. Emme tarjoa katalogiratkaisuja, vaan luomme aidosti asiakastarpeeseen ja -ymmärrykseen pohjaavat yhteistyömallit. Tämän ansiosta olemme nousseet paikallisesta tietoliikennetalosta valtakunnalliseksi ICT-pelaajaksi, ja Tibiolta siirtyvät yritysasiakkaat saavat edelleen paikallista, ihmisläheistä palvelua, mikä on keskeistä myös meidän arvomaailmassa, Aaltonen kommentoi.
LISÄTIETOJA:
Janne Aaltonen, toimitusjohtaja
ICT Elmo Oy
janne.aaltonen@elmo.fi
050 359 8285
Harri Savolainen, toimitusjohtaja
Tibio Oy
harri.savolainen@tibio.fi
0500 778 878