Uusia päämiessertifiointeja

Uusia päämiessertifiointeja

Tibio on vahvistanut Microsoft-kumppanuuttaan saavuttamalla Microsoftin kumppaniohjelman Silver-tason kompetenssin Datacenter, Midmarket Solution Provider sekä Small & Midmarket Cloud Solutions -osaamisalueilla, aiemmin saavutetun Hosting -osaamisalueen lisäksi. Silver-kompetenssien saavuttaminen on edellyttänyt Tibiolta korkean asiantuntemustason osoittamista ja syvää osaamista kompetenssien sisältämistä ratkaisualueista, sekä sitoutumista asiakkaidensa menestyksen edistämiseen panostamalla it-ympäristön kehitykseen ja tukipalveluihin….

Lue lisää »


Totuitko jo lisälaskutukseen?

Totuitko jo lisälaskutukseen?

Asiakkaan tehtävänä ei ole osata kysyä, mitä IT-palveluiden sopimukseen kuuluu, mitä toimittaja tulee laskuttamaan lisälaskutuksena ja mikä on pienin veloitus toimenpidettä kohti. Aloitan blogini näin konkreettisella toteamuksella. Olen ollut alalla reilut kaksikymmentä vuotta, josta noin puolet ostanut IT-palveluita ja puolet niitä toimittanut. Tänä aikana olen molemmilla puolilla pöytää todennut, että mikään ei aiheuta asiakkaassa niin…

Lue lisää »


Uudenmaan Shell – kauppiaat valitsivat Tibion kumppanikseen

Uudenmaan Shell – kauppiaat valitsivat Tibion kumppanikseen

Uudenmaan Shell -kauppiaat Tamoils Oy, Dcity Stations Oy ja Falkoil Oy ovat siirtyneet Tibion Holvi –palveluiden asiakkaaksi. Samassa yhteydessä siirryttiin käyttämään Microsoft Office 365 palveluita. Exchange sähköpostipalvelun lisäksi O365 palvelun käyttöönotto mahdollisti uusien tehokkaampien toiminta- ja käyttötapojen toteuttamisen ja kustannussäästön. Sopimus sisältää tällä hetkellä 23 toimipistettä. Tibio vastaa jatkossa kaikesta verkon ylläpidosta, käyttäjien tuesta ja…

Lue lisää »


Beneq valitsi Tibion IT- toimittajaksi

Beneq valitsi Tibion IT- toimittajaksi

  Beneq Oy, joka on yksi maailman johtavista ohutkalvoteknologian ja läpinäkyvien ja kestävien näyttöjen valmistajista, on valinnut Tibion IT-palveluidensa toimittajaksi. Tibio toimittaa Beneqille kokonaisuuden, johon kuuluvat palvelinkeskuspalveluiden ja käyttäjätuen lisäksi ohjelmisto- sekä kehityspalvelut. Beneq toimii kansainvälisesti ja sillä on 130 työntekijää. Beneqin liiketoiminnassa häiriötön toiminta ja jatkuvuus ovat erittäin tärkeitä. Tibion Holvi- ja kehityspalveluiden avulla…

Lue lisää »


Tibio Microsoftin Silver-tason kumppaniksi

Tibio Microsoftin Silver-tason kumppaniksi

  Tibio on vahvistanut Microsoft-kumppanuuttaan saavuttamalla Microsoftin kumppaniohjelman Silver-tason kompetenssin Hosting -osaamisalueella. Silver-kompetenssin saavuttaminen on edellyttänyt Tibiolta korkean asiantuntemustason osoittamista ja syvää osaamista Hosting-ratkaisualueesta, sekä sitoutumista asiakkaidensa menestyksen edistämiseen panostamalla it-ympäristön kehitykseen ja tukipalveluihin….

Lue lisää »


Tehokkuus unohti käyttäjät – mikä IT-tuotannossa on todellisuudessa muuttunut muutamassa vuodessa

Tehokkuus unohti käyttäjät – mikä IT-tuotannossa on todellisuudessa muuttunut muutamassa vuodessa

  Muutaman vuoden poissaolon jälkeen IT-tuotantoon palaaminen on saanut minut pohtimaan yleisen keskustelun ja arkikonkretian välistä kuilua. Ulkoapäin tilannetta seuranneena puheet edistyksellisestä IT-tuotannon kehittymistä näyttävät hetki hetkeltä haihattelevemmilta. Tehokkuusajattelu ja pilvipalvelut ovat tulleet entistä voimakkaammin mukaan kuvioon, mutta ovatko ne tuoneet mukanaan todellista kehitystä? Tehokkuuden mittaaminen on vakiinnuttanut paikkansa osana käyttäjien ja ostajien arkipäivää. Puhutaan…

Lue lisää »


Miltton valitsi Tibion IT-kumppanikseen

Miltton valitsi Tibion IT-kumppanikseen

Tibio Milttonin IT-kumppaniksi. Jatkossa Tibio vastaa kaikista Milttonin toimipisteiden tietoliikenne- ja lähiverkko- ja tietoturvaratkaisuista, pilvipalveluista, henkilöstön työasemalaitteista, mobiiliyhteyksistä, mobiilipäätelaitteista sekä loppukäyttäjien IT-käyttötuesta. Milttonin tavoite keskittyä omaan liiketoimintaan sekä kehittää sitä modernein ICT-keinoin ja käyttäjäkokemus edellä, osuu erinomaisesti Tibion asiakaslähtöiseen strategiaan ja olemme innolla mukana Milttonin kumppanina. Miltton: ”Missiomme on yksinkertainen: haluamme olla maailman paras viestintätoimisto…

Lue lisää »


younited for Business elinkaarensa päähän

younited for Business elinkaarensa päähän

  Tänään F-Secure ilmoitti jälleenmyyjille että younited for Business palvelun elinkaari tulee päättymään lopullisesti 1.10.2015. Kaikkien kuukausilaskutteisten sopimusten laskutus päättyy viimeistään syyskuuhun ellei niitä ole sitä ennen irtisanottu. Päättymispäivän jälkeen asiakkaat eivät enää pääse tallennettuun sisältöön käsiksi tai hallitsemaan younited for Business -käyttäjiä PSB-portaalin kautta.  F-Secure hyvittää tilauksen loppuosan kaikille niille asiakkaille joiden younited for…

Lue lisää »