Paremman palvelun operaattorikumppani

Operaattoripalveluiden kilpailu markkinoilla on kovaa ja voisi kuvitella asiakaslähtöisen palvelun olevan yksi tärkeimmistä kilpailutekijöistä. Tästä huolimatta operaattorit ohjaavat asiakkaitaan entistä enemmän itsepalveluportaalien pariin ja yhteyshenkilöä ei yleensä tavoita, kuin lisähankintoja tehtäessä tai sopimuksia uusittaessa. Uskomme Tibiossa, että vain tutustumalla huolellisesti asiakkaan tarpeisiin, voidaan tarjota kustannustehokkaimpia liittymiä ja sopivinta vaihderatkaisua. Myös käyttöönoton jälkeen tuen antaminen ja…

Lue lisää »


Ketteryyttä, kustannustehokkuutta ja hallittavuutta uudella teknogialla

Tibio päivitti konesalinsa laitteita Tarpeena oli päivittää olemassa olevaa palvelinlaitteistoa ja asetimme tavoitteeksemme samalla nykyaikaistaa palvelin- ja tallennuslaitteita hyödyntämällä hyperkonvergenssi teknologiaa. Vaatimukseksi asetettiin suorituskyvyn ja vikasietoisuuden lisäksi palveluntarjoajalle tärkeä skaalautuvuus ja myös ylläpidon yksinkertaisuus. Eri valmistajan laitteita ja ohjelmistoja vertailtuamme, päädyimme edelleen jatkamaan pääosin Lenovon teknologialla, jossa oli meille sopiva ominaisuuksia. Onhan Lenovo entuudestaankin osoittautunut…

Lue lisää »


Tibiolta uusi sähköinen allekirjoitusjärjestelmä

Sähköisen allekirjoituksen ratkaisu helpottaa kaikkien sopimusten ja allekirjoitusta vaativien dokumenttien hyväksymisprosessia. Ratkaisumme mahdollistaa viestien turvallisen lähettämisen sekä vastaanottamisen luottamuksellisesti sähköpostiosoitteesta riippumatta. Salaus soveltuu myös erityisen hyvin adhoc-tyyppiseen viestintään. Käyttäminen ei vaadi työasemille asennettavia ohjelmia lähettäjällä eikä vastaanottajalla. Tietoturvan toteutumisen mittaaminen ja inhimillisten virheiden estäminen Ratkaisumme voi analysoida lähtevää sähköpostia, sekä tunnistaa niistä luottamuksellista käsittelyä edellyttävät…

Lue lisää »


Totuitko jo lisälaskutukseen?

Asiakkaan tehtävänä ei ole osata kysyä, mitä IT-palveluiden sopimukseen kuuluu, mitä toimittaja tulee laskuttamaan lisälaskutuksena ja mikä on pienin veloitus toimenpidettä kohti. Aloitan blogini näin konkreettisella toteamuksella. Olen ollut alalla reilut kaksikymmentä vuotta, josta noin puolet ostanut IT-palveluita ja puolet niitä toimittanut. Tänä aikana olen molemmilla puolilla pöytää todennut, että mikään ei aiheuta asiakkaassa niin…

Lue lisää »